Sydämeni kuusipuulle

Nouse lempi liekkumahan, kunniainen kukkimahan! Nouse notko, seiso seipo, mamman makkara ylene! Paan mä kyrvät kyntämähän, karvavarret koukkimahan, nahkapallit naukumahan, kiveksetkin kilkkamahan! Kymmenen on kyrvällä nimeä, kymmenen on naista mielessä. Sataa neitoo päästä nussimaan, tuhatta tytärtä tikkaamaan. Yks' on nilkki, toin' on nalkki, kolmas on koinuuneuvoinen, neljännes on neien turva, viiennes vitun vasara. Kuues ompi kullannuppu, seittämäinen seisottaja, kaheksainen kannattaja, yheksäinen yllyttäjä. Kymmenes on itte kyrpä, tollikkainen toistakymmenes! Sillä kiiman kuuman kasvatan kymmenien miesten mujulla!

Mustan luolansa sisältä, yöstä tuiman muinaisuuden nousee tieto, nousee mahti: Metsän kultainen omena. Tuo väkevä taivastaika Otavaisen olkapäiltä nousee myös mun sielustani, uskona esi-isien. Mull' on kourat Kontioisen, Veren juojalta vekarat. Mull' on viisaus Lullamoisen, elämä Nokisen miehen. Otson voimaa kunnioitan, tietämystä Ryökämöisen. Vasta kun arvoni osoitin, heräsi minussa Kouvo.

Yö pimein on luoksein tullut, aamu kaukana on vielä. Nukuttua en mä saata, ajatukset vaivaa päätä. Kaikki mustat öiset hetket hämärästä aamunkoihin tunnen mielen raskahaksi, kun suru taas ottaa vallan. Päivä mun ei tiedä yötä, on ilolle murhe vieras. Senpä tähden yö ja päivä taistelevat sielustani.

Missä mahti, missä voima? Missä tieto, taito, valta? Missä on lumo ja hurma? Missä taiat myrrysmiesten? Etsin niitä kaikkialta: metsistä, mäiltä, joilta. Etsin niitä tähtösistä, mutten mistään niitä löydä. Tuonelaan läksin mä etsimään malmilähteitä. Iskin mä niin kauan, sitten sulatin raudan, josta taoin mä sen sauvan haudantakaisen. Iskin mä niin kauan, sitten sulatin raudan, josta taoin mä sen sauvan haudantakaisen. Nyt olen taas entiseni. Nyt kukaan ei mulle mahda. Nyt on mulla Tuonen sauva, valtikka Manalan mailta! Voima haudantakainen mahti on maanpäällinen.

Suljen päiväni suruiset, kaiken entisen unohdan. Talostani hiljaa poistun, hämärähän yön katoan. Katoan. Kuljen korppina sumussa, kaarnehena taivahalla. Yössä hukkana vaellan, saaliini sutena mä etsin. Etsin. Sieluni mä tammelle annan, sydämeni kuusipuulle. Kuljen korppina sumussa, kaarnehena taivahalla. Yössä hukkana vaellan, saaliini sutena mä löydän. Löydän. Korven suojasta, etäältä, löysin onnen, autuuteni. Tääl' on mulla lysti olla, metsänpeitossa pahalta.

Aamukaste sun iholla maistuu makeelta medeltä. Suusi kuuma on avoinna - sen sisään sukeltaa tahdon. Minä tahdon niin! Minä huudan niin! Tahdon tulla sun syvyyteen, vaan ensin käsken: Nuole mua loppuun asti! Nuole mua kiihkeämmin! Nuole mua kiireestä kantapäähän! Nuole mua tulena Lemmon! Viisikanta lattialla salat kaikkeuden väläytti. Niin kuin luonto oon minäkin; laulan kaikesta sun kanssa. Minä uskon niin! Minä tiedän niin! Tahdon tulla sun syvyyteen, mut ensin käsken: Nuole mua loppuun asti! Nuole mua kiihkeämmin! Nuole mua kiireestä kantapäähän! Nuole mua tulena Lemmon! Nuole! Nuole!

Maaemolta pyydän mahdin ukkoselta hurjat voimat, jotta taistella mä jaksan, elämässä selviytyä. Johtakoot mun tietä henget, auttakoon opitut taidot, jotta pitkälle mä pääsen, etenen elämässäni. Ja on voimaa, on voimaa, taitoo, voimaa, on sankarmiehel' voimaa on voimaa, taitoo voimaa, on sankarmiehel' voimaa! Taitoo! Voimaa! Taitoo!

-Näin mä sulle huusin. -Kuulin mä sun kutsun. -Kaiku toi mun viestin. -Erämaiden äänen. -Tule nyt jo tänne! -Se lupaus on ihana! -Pettyä et saata. -Mun rinnassani läikähtää... -Syömmeni mun leimuu. -Kiimasta sä hehkut. -Roihuuvat mun liekit. -Sä lemmentulta lietsot. -Oi, tule nyt jo tänne! -Leikitellet mulla? -Olen tosissani. -Siks' luoksesi mä ryntäjän! Kynnä päälläni, liiku allani, näytä mulle rakkauden liekit! Anna mulle mahtava muisto, taiantäytteinen säkenöivä hetki! -En kadu mä mittään. -Sä antauduitkin mulle. -Veit minut helposti. -No tottakai, tietysti! -Ja pidin mä siitä! -No tottakai, tietysti! -Järkytit sä ihmistä. -Mä ihmistä halusin. -Mutten saa mä tarpeeks'. -En mäkään sinusta! -Kosketuksestasi... -Kosketuksestasi... -Rakastelustasi... -Rakastelustasi... -Kielisuudelmistasi! -Kielisuudelmistasi! Luokses saavun, luokses riennän, lempesi hehku mun silmissäni. Tähtein peitossa korppina kuljen, päivän tullessa piilohon mä riennän. Verenkarvainen vaskitunturi... On mulla hehkuva polte povessain...

Ruoho vihreä ja piha avara. On punaiset posket lapsella. Honkajuurella on koti kaukana. Aikojen takana on pienen maailma. Kinokset on kattojani, paanteet on mun luoliani. Kattoset on taivahia, luolat on mun leikkimaita. Tahdon lentää pois. Muistoja kavahdan. Tunteeni valjastan mieleni perältä. Honkajuurelta läksin mä kauvas. Kotini menetin päivänpaisteessa. Kuu on kiurusta kesähän, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, päivääkään ei pääskysestä. Revittynä, raiskattuna, häpäistynä, murjottuna kuljen halki korpimaitten, kuraa kaavin kintuistani. Järkeni puuttuva iskee suonta, maksani teutoo menoss' mukana. Murjova mieleni muutoksessa, järkkyvä järkeni kaaoksessa. Pirut polkee paikoillansa, huarat hyppii hullun lailla, minä nauran ynnä itken; eilen kuoli lapsuuteni.

Maasta nostan pienen lehden, eilisen elämän jäljen. Kostea on mullan tuoksu, kirpeä on talven tuuli. Tuolla on tupani vanha, entinen oma majani. Sieltä kuulen kutsuhuudot, selkeät elämän äänet. Niin mä saan taas syödäkseni, niin mä saan taas juodakseni. Tunnen taas sukuni mahdin, laulan taas mä niin kuin ennen. Muistan kaiken, kuulen kaiken, elän kaiken, itken kaiken. Aamun tullen pois katoan, saavun jälleen ensi vuonna. Eloni se antoi mulle, paljon hurmaa, hehkutusta. Marras tiesi sen paremmin, antoi rauhan, hiljaisuuden. Nyt mä saan taas syödäkseni, nyt mä saan taas juodakseni. Tunnen taas sukuni mahdin, laulan taas mä niin kuin ennen. Muistan kaiken, kuulen kaiken, elän kaiken, itken kaiken. Aamun tullen pois katoan, tulen jälleen ensi vuonna.