Mustamaa

Seison keskellä kinosten näen ylläni pimeyden suloisen pimeyden Lennän siivillä korpin yli kylmän pohjolan allani kiiltää jäinen vuori tuo vuori Tuonelan... Henget heräävät unestaan tumman metsän varjoista henget, nuo petojen valtiaat metsien kuninkaat... Kävelen polkua sumuista ohi laaksojen muinaisten tuo polku on ikuinen sieluni tyhjyyden Se vie minut ikuiseen kadotukseen elämään tuonpuoleiseen siellä kohtaan herrani hän ottaa sieluni Vaellan yli järven jäisen etsien tietä takaisin järvi sulaa jäljessäni en pääse enää palaamaan tuohon maailmaan ikuiseen Katson kauas horisonttiin näen korpin palaavan en päässyt enää matkaan sen jään siis tänne ainiaan... En tunne enää kylmyyttä jäätävien tuulien kuolema on lähelläni ainiaan